Tänään tehtiin pitkä lenkki lumimaassa (aiemmin tunnettiin nimellä Itäkeskus..).
Heti kotiovella tavattiin tuttu labradorinnoutaja, jonka kanssa vietettiin muutama hetki. Koirat leikki, omistajat jutteli. Sitten töpöteltiin Indyn kanssa koirapuistolle - matkalla toki hypittiin lumikasoihin.
Puistossa oli koira, joka oli omistajan mukaan "aika ärhäkkä", joten ei mentykään sinne. Suunnattiin siis viereiseen pikkumetsään, jossa Indy sai laukata vapaana. Kierreltiin ja kaarreltiin, juostiin ja hypittiin vähän lisää lumikasoihin.
Sitten käveltiin n. 20 minuuttia kivoille lenkkipoluille. Indy pääsi taas vapaaksi ja hyppi vielä vähän lisää lumikasoihin. Potkin sille lumipalloja (parempi potkia kuin heittää, pysyy lapanen kuivana!) ja treenattiin välillä sitä sun tätä.
Poikettiin lenkkipoluilta pikkumetsiin kävelemään syvemmässä lumessa. Indy auraa kivasti lunta edellä ja sen jättämää "polkua" on mukava seurata. Kumma vaan kun "polku" tuntuu risteilevän vähän mihin sattuu, puiden ympäri ja puskien läpi..
Jossain vaiheessa alkoi jo tulla melko hämärää, joten suunnattiin kotiin päin - lumikasojen kautta tietysti. Huomenna yritetään uudestaan josko päästäisiin sinne koirapuistoon :)
Tiina

joulu 1, 2010
Lumi on kiva juttu! Terveisin, Viki http://tulansorpresabianca.blogspot.com/
joulu 1, 2010
Ja illalla tehtiin vielä tunnin lenkki. Tosin tylsästi hihnassa, kun koko ajan tuli muita koiria vastaan. Silti oli aika loistava lenkkipäivä! Ja Viki, sä olet niin oikeassa!