Voi pikku reppanaa! Indy on ollut tämän viikon ilman suurempaa huomiota ja tyypillistä jatkuvaa leikkiseuraa. Emännän sairastaessa ja isännän ollessa matkoilla, koira on joutunut tyytymään omaan seuraansa, harvempiin lenkkeihin ja rauhallisempiin leikkihetkiin. Ihan kamalan kamalaa siis!
Yllättävän vähän Indy on silti paikkoja tuhonnut, joten liiallista turhautumista ei taida koiruudella olla. Indy on kuitenkin niiiiin kaukana mistään sohvaperunasta, että pidemmän päälle sitä ei uskalla jättää aktivoimatta, vaan joka päivä on löydyttävä uutta ja jännittävää tekemistä.
Viime viikon herkkupala Hjalássa áudutettu Willasukka poistui koiran toisesta päästä hyvin erinäköisenä muutama päivä sitten. Muuten suuhun ei ole tainnut hetkeen mennä mitään omaa ruokaa kummempaa.. jäniksenpapanatkin ovat peittyneet lumen alle.