Arkisto
Satunnainen kuvatus halkotöissä
Hihnan toisessa päässä

Indyn laumaan kuulumme me, Tiina ja Heikki, avopari Helsingistä. Tiina toimii Indyn pääasiallisena harrastuskaverina, kouluttajana, ulkoiluttajana ja yleisenä pääpiruna. Heikki ja Indy ovat parhaat ystävykset - Heikki on rapsuttelija ja herkkujen antaja!

Yhteystiedot

Voit joko kommentoida blogia, tai lähettää sähköpostia

 

summer
Koirametsä
kesäkuu 4, 2010

Eilen taas koirametsäiltiin Sipoossa. Oli kuuma päivä, mutta metsässä on mukavan viileää. Tehtiin ihana tunnin lenkki kahdestaan ja mentiin ihan eri reittejä kuin viimeksi. Indy toimi taas hyvin suunnistajana.

Kielsin Indyä menemästä mutalammikkoihin ja suoalueelle. Se tottelikin hyvin ja pysyi melko siistinä lenkin loppuun asti. Sitten kun oltiin jo kävelemässä takaisin autolle, Indy kuitenkin päätti uhmata ja loikkasi riemulla ihanaiseen mutaan. Ja sieltä iloisesti takaisin minun luokseni jalkoihin pyörimään sottaturkkinsa kanssa. Juoksutin Indyä heinikossa, jotta suurimmat mudat irtoaisivat. Mutta kävikin toisinpäin ja heinät tarttuivat mutaiseen koiraan :D
Automatka takaisin kotiin oli aika tuskaa suolta lemuavan koiran kanssa.

Indy ei tajua olevansa vesikoira, mutta se on tosi onnellinen mutakoira.

Tässä kuva harvinaisesta pystykorvaisesta mutaa rakastavasta hölmöläis lagotosta <3



Tiina


 
Kommentit (0)

Kommentoi 


captcha
 
Sorry, no comments :>