Tänään käytiin jälleen Viikissä yliopistollisessa eläinsairaalassa Indyn oikeaa polvea ihmettelemässä. Kesästä asti polven kohtalo on ollut auki, ja hoitoehdotuksia on ollut suunnilleen yhtä monta kuin lääkäreitä, hoitsuja ja ystäviäkin ;D Kaikilla on ollut joku arvio, mielipide, aavistus, mutta lopullista päätöstä leikkauksesta ei oltu vielä tehty.
Tänään otettiin siis kontrolliröntgen. Kuvauksessa meni yli kolme varttia! Me odoteltiin röntgenhuoneen ulkopuolella ja "jonoa" kertyi meidän taakse rauhoituksen alla nuokkuvista koirista ja omistajista. Vihdoin kuvat valmistuivat ja ortopedi (oikein mukava nainen, Tetti Joutsen) tuli kertomaan tulokset.
Mitään muutosta parempaan ei ollut kasvun myötä tullut, mutta eipä mitään traagistakaan polvessa ole vialla. Leikkauksen se nyt kuitenkin kaipaa.
Varattiin aika parin viikon päähän 18.1.2010. Operaatio tehdään joskus aamupäivällä ja samana päivänä neljältä koirulin saa jo hakea kotiin toipumaan.
Leikkauksen jälkeen pitää ottaa pari viikkoa oikein varovasti ja sen jälkeen ei enää kuulemma huomaa mitään erikoista koirassa :) Täydelliseen toipumiseen menee kuitenkin pitempi aika. Ennuste on onneksi Indyn kohdalla tosi hyvä :)
Huojentavaa, että asiat liikkuu eteenpäin! Jotain tapahtuu! Jalka hoidetaan! Huh.
Lääkäri vielä kehui Indyä oikein avoimeksi ja ihanaluonteiseksi. Ja että tää polvivaiva on kuitenkin suhteellisen pieni ja helposti hoidettava, joten vähällä ollaan päästy. No niinpä! Indyllä on kuitekin terveet lonkat, silmät ja kyynärät - niin ja ihana luonne <3