Arkisto
Satunnainen kuvatus halkotöissä
Hihnan toisessa päässä

Indyn laumaan kuulumme me, Tiina ja Heikki, avopari Helsingistä. Tiina toimii Indyn pääasiallisena harrastuskaverina, kouluttajana, ulkoiluttajana ja yleisenä pääpiruna. Heikki ja Indy ovat parhaat ystävykset - Heikki on rapsuttelija ja herkkujen antaja!

Yhteystiedot

Voit joko kommentoida blogia, tai lähettää sähköpostia

 

winter
Viikonlopun kuulumisia
joulu 6, 2009

Onpas taas ollut mukava viikonloppu! Viikot menevät aika kiireesti ohi ja metsälenkit ovat minimissään nyt, kun ilma on märkä ja pimeä. Siis koiralla on ihan tylsää ja tyhmää. Vielä kun ollaan turkkia hoidettu ja takkuja avattu, on Indyllä ollut kestämistä.
Viikonloppuisin kuitenkin ehditään tehdä kaikkea kivaa Indyn kanssa. Käydään koirapuistossa, mennään pitkiä lenkkejä, nuuhkutellaan metsässä ja leikitään. Tänä viikonloppuna on lisäksi ollut muutamia lisä-kivuuksia.
Lauantaina Indyn kasvattaja Sallis ja äitinsä Virpi olivat kylässä. Sain taas trimmausapua ja oli kiva kuulla kuulumisia. Indyhän oli vieraista innosta ja onnesta ihan soikeena.. kuten tyypillistä :)
Sunnuntaina oli itsenäisyyspäivä ja lagottolenkki Keravalla. Paikalla taisi olla 7 lagottoa. Koiruudet juoksivat metsässä noin tunnin ja omistajat löntystivät perässä jutellen. Viihdyttiin taas tosi hyvin, täytyykin yrittää tästä lähin olla joka kerta mukana! Lenkki imi tästä porukasta voimat ja loppusunnuntain suunnitelmiin kuuluu lähinnä sohvalla löhöily ja koiran rapsuttelu.
 
Kommentit (0)

Kommentoi 


captcha
 
Sorry, no comments :>