Arkisto
Satunnainen kuvatus Vauhdin hurmaa ja korvat lepattaa<3
Hihnan toisessa päässä

Indyn laumaan kuulumme me, Tiina ja Heikki, avopari Helsingistä. Tiina toimii Indyn pääasiallisena harrastuskaverina, kouluttajana, ulkoiluttajana ja yleisenä pääpiruna. Heikki ja Indy ovat parhaat ystävykset - Heikki on rapsuttelija ja herkkujen antaja!

Yhteystiedot

Voit joko kommentoida blogia, tai lähettää sähköpostia

 

summer
Kesäkuulumiset
heinäkuu 19, 2009

Kesän aikana ollaan tehty paljon kaikkea mukavaa ja koira on ollut mukana monenlaisella reissulla. Takana on mökkeilyä, uimista, uusia tuttavuuksia ja kaikenlaisia koiruuksia ;) Mainittakoot esimerkiksi hurja kuolonhyppy laiturin nokasta mereen, karkailu (aina vain hetkellisesti, mutta silti..) ja Vaasassa asustava "tyttöystävä" ihanainen Siiri-lagotto <3

Indyn jalka on toki jarruttanut sen menoa jonkin verran, mutta on se silti juossut metsissä yksin ja ystävien kanssa sydämensä kyllyydestä. Liikuntaa pitäisi koko ajan rajoittaa, mutta eihän tota karvanaamaa raaski koko ajan pitää narun päässä.

Oikea takajalka leikataan syksyllä ja vasen takajalka luultavasti joskus tulevaisuudessa. Leikkauksen jälkeen Indy pääsee vielä kovemmin revittelemään, eli ensi kesäksi on vielä hurjemmat suunnitelmat!

Indyn jalka aiheutti aluksi suurta päänvaivaa omistajille ja koiralle: Indy ei käsittänyt, miksi lenkit ovat ärsyttävän lyhyitä ja koirapuistoon ei enää pääse ja omistajien oli hyväksyttävä, ettei koiran kanssa nyt tehdäkään melkein mitään niistä asioista, joita oli suunniteltu, ei ainakaan pitkään aikaan.

Mutta nyt olemme löytäneet yhteisen sävelen, uudet rutiinit ja uudet suunnitelmat. Tiedossa on joka tapauksessa pitkä ja onnellinen koiran elämä.
 
Kommentit (0)

Kommentoi 


captcha
 
Sorry, no comments :>